Atkinsin dieetti


Atkinsin dieetti on yksi maailman tunnetuimmista vähähiilihydraattisista ruokavalioista. Tämä dieettiruokavalio nousi yleiseen tietoisuuteen kirjasarjalla, jonka ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1972. Ruokavalio on saanut nimensä kehittäjänsä, lääketieteen tohtori Robert Atkinsin (1930–2003) mukaan.

Atkinsin dieettiä pidetään tällä hetkellä tehokkaana tapana vähentää painoa ja hoitaa liikalihavuutta. Tätä dieettiä on kuitenkin arvosteltu voimakkaasti koko sen olemassaolon ajan. Kritiikki on kohdistunut erityisesti terveyshaittoihin, joita yleisiin ravintosuosituksiin nähden normaalia suuremman rasvan ja proteiinin syönnin on pelätty aiheuttavan. Lisäksi on epäilty, että ruokavaliota noudattamalla ei ole mahdollista saada ravintosuositusten mukaista määrää ravintokuituja. Lyhytaikaisissa tutkimuksissa Atkinsin dieetillä ei ole kuitenkaan todettu olevan haitallisia vaikutuksia terveydelle, päinvastoin.

Kun Atkinsin dieettiä verrataan toiseen vähärasvaiseen dieettiin, painonpudotusnopeus oli kuuden kuukauden mittaisessa tutkimuksessa yli kaksinkertainen. Toisessa, vuoden mittaisessa tutkimuksessa painonpudotus oli 6 kuukauden jälkeen noin kaksinkertainen tavalliseen ruokavalioon verrattuna, mutta noin vuoden kuluttua ero ei enää ollut merkittävä.

Plussat

- Syö rasvaa ja proteiinia niin paljon kuin haluat
- Pysy kylläisenä pidempään
- Painon putoaminen
- Helppo aloittaa ja jatkaa

Miinukset

- Ei sovi kasvissyöjille
- Rajoittaa hiilihydraattien saantia, joka voi edistää kuivumista ja lisätä heikkoa oloa
- Rajoittaa tärkeiden ravintoaineiden saantia
- Ei sovi kenellekään, jolla on diabetes tai sydän- tai munuaistauteja
- Lisääntynyt sydänkohtausten riski, ummetus ja pahanhajuinen hengitys ("Atkins breath") sekä voimakkaasti ammoniakille haiseva, polttava virtsa.

Teksti: Hannele

 
Lähetä tämän sivun linkki eteenpäin valitsemasi palvelun kautta:
Mitä nämä ovat? Sosiaalisten kirjanmerkkien avulla voit varastoida ja jakaa linkkejä ystävillesi eri Internet-palveluissa. Samalla pääset käsiksi omiin suosikkilinkkeihisi miltä tahansa tietokoneelta.

Kommentoi artikkelia

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.