Marja-hedelmähyytelö
1 litra tuoreita mansikoita tarpeen mukaan halkaistuina ja jääkaapissa jäähdytettyinä tai 2 ps (a 250 g) pakastemansikoita
1 tlk (227 g) säilöttyjä mandariinilohkoja tai 1
appelsiini kalvottomiksi lohkoiksi leikattuna
1 1/2 dl mandariinien säilöntälientä + vettä tai vettä +
appelsiinista valunut mehu
1/2 dl hyytelösokeria
(muutama mintun tai sitruunamelissan lehti)
Asettele pienet kokonaiset ja isot halkaistut marjat kauniisti valutettujen mandariinilohkojen kanssa kerroksittain neljään korkeajalkaiseen jälkiruokalasiin.
Mittaa pieneen kattilaan yhteensä 1 dl mandariinien säilöntälientä, jota olet jatkanut vedellä. Jos käytät jälkiruokaan kalvottomiksi leikattuja appelsiinilohkoja, leikkaa ne kulhon päällä, jolloin saat appelsiinimehunkin talteen. Mittaa vaihtoehtoisesti tämä mehu kattilaan ja lisää vettä niin, että nestettä on yhteensä 11 desilitraa. Myös laimea sitruunamehu sopii liemeksi.
Kiehauta liemi ja lisää hyytelösokeri. Keitä sekoittaen, kunnes sokeri sulaa. Jäähdytä pari minuuttia ja valele kuuma liemi sen jälkeen lusikalla nostellen mahdollisimman kylmien marjojen päälle. Nosta maljat jääkaappiin hyytymään, jos marjat ovat tuoreita
— huoneenlämpöön, jos käytät pakastemarjoja, sillä niiden on tarkoitus samalla sulaa kuuman liemen ansiosta. Koristele annokset tuoreen mintun tai sitruunamelissan lehdillä.
Resepti: Jaana
Lyhyet ja kevyet
Aterioiden säännöllisyys on avain painonhallintaan. Kun nälkä ei pääse yltymään liian kovaksi, mässäily jää vähemmälle ja herkkuja on helpompi välttää.
Katriina Luotonen
Karpin keittokirja
300 ruokaohjetta vähähiilihydraattiseen ruokavalioon - runsas nelivärikuvitus! Karppaus, eli vähähiilihydraattinen elämäntapa kasvattaa suosiotaan Suomessa. Karppaaja voi syödä laihduttaessaankin ruokia, joista muilla dieeteillä voi vain uneksia. Miltä tuntuisi laihduttaa syömällä salamijauhelihapihvejä, moussakaa, pohjatonta pitsaa, mutakakkua tai pähkinäsuklaapikkuleipiä?
» Klikkaa tästä ja lue lisää Bookplus.fi-sivustolla

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti